Nyt ei ole edennyt ompelut laisinkaan. Noro ollut kylässä... Lopulta bloggaan viime lauantaina valmistuneet velourhousut Lempille. Kaava sama kuin Nuutin aiemmissa kirahvihousuissa, pinempänä vaan luonnollisesti.
Tykkään kankaasta! Lempi tosin ilmoitti että "Mutta kun mä haluan jotain punaista!"
Taskunsuun resori onnistui tällä kertaa varsin mainiosti!
Nyt sit työn alla oikein punaiset housut. Kevennän niitä ruskean piparikukkafroteen kukilla jataskuilla samasta kankaasta. Saas nähdä milloin olis valmista.
ompelusblogi
perjantai 4. helmikuuta 2011
torstai 27. tammikuuta 2011
Girafarig eli kirahvipokemon
Lopulta sain valmiiksi ensimmäisen aplikaatiojuttuni. Ei siitä sitten Pikachua tullut, kun tuo Murun kirahvineulos oli leikattuna ja halusin sen eka ommella tieltä pois. On siinä kyllä kasvunvaraa... En muista että minkä kokoisena olin kaavan piirtänyt, enkä sitä että mistä Ottobresta... Jostain muutamasta uusimmasta missä on raglanhihapaidan kaava.
Tämä on itseasiassa joku värimutaatioyksilö, koska girafarigit ovat tavallisesti kelta-ruskeita. Girafarig on psyykkis-tyypin pokemoni, jonka hännän pää hyökkää hajujen ja äänten perusteella. Jos pokemonia yrittää lähestyä takaa voi häntä hypätä esiin ja purra. Hännän päällä(huom. ei kirjoitusvirhe!) on myös aivot, mutta liian pienet ajatteluun.Ne eivät kuitenkaan tarvitse unta, joten hännän pää on vahdissa yötäpäivää.

torstai 20. tammikuuta 2011
Kirahvihousut
Sain nyt ommeltua Nuutille nuo leikatut kirahvihousut, kun sillä taitaa olla likaisena tai kuivumassa kaikki velourhousut enkä oikein osaa haalarin alle laittaa farkkuja tai samettihousujakaan.
"En laita peliä pois, en näytä housuja"
"No okei, mut sit mä pelleilen" (eikä housut ihan kunnolla näy)
Kaava on melko oma, vähän joskun otin siihen mallia joistain Nuutin housuista,mutta kokokin on tässäkasvanut jo. Taskujen idea kai jostain Metsolan taskusta.Tein näihin housuihin aika syvät taskut kun Nuutti on taskufriikki. Kumpparit vaan simppelisti lahkeensuihin ja vyötärölle. Kangas siis rosamatildalta, taskun velour hanhelilta, kuten muistaakseni myös taskunsuun resori. Koko noin 116.

tiistai 18. tammikuuta 2011
Lempin muut pyjamat
Tämän vuoden puolella olen siis ommellut vasta neljä pyjamaa, bokserit ja pikkarit valmiiksi asti. Tässä Lempin 2 muuta pyjamaa sen ekan postauksen pyjaman lisäksi. Nuutin pyjama on pyykkikorissa joten siitä ei ole vielä kuvaa (eikä siinä mitään sen ihmeempääkään ole että pitäisi siksi vielä kuvata, mutta kun lupasin itselleni blokata kaikki ompelukseni tänä vuonna)
maanantai 17. tammikuuta 2011
Bokserit jämäpaloista
Leikkasin Nuutille Rosamatildan kirahvikankaasta housut ja paidan. Jäi taas ikäviä jämäpaloja,mutta niistä tein vinkin perusteella sitten vielä bokserit. Kaava oli viime vuoden vikasta Ottobresta. Koko 116. Seuraavat jämäpalabokserit pitääkin tehdä koossa 110 jasilti varmaan täytyy lisätä kuminauha vyötärölle. Voi meidän ruippanoita!
Hyökkäävä Pikachu
No niin tästä se lähtee! Eka aplikaationi. Enäähän ei tarvitsekaan kuin leikata paidan etukappale ja kiinnittää palat siihen ja ommella. Ja sit tietty loppu paidasta. Vielä kun saisi säädettyä koneeseen tarpeeksi tiheän siksakin. Sen kanssa on muistaakseni ollut ongelmia.
sunnuntai 16. tammikuuta 2011
Uuden blogin ensimmäinen testikuva
Tässä Lempi on keskittynyt television katseluun uudehkossa peikkopyjamassaan. Siinäon jo monia pitkiä lankalenkkejä kun Lempi sai päähänsä alkaa purra uutta vaatekertaansa.
Seuraavaksi aloitan tekemään ekaa aplikaatiotyötäni. Lempi tilasi Hello kitty-paidan ja Nuutille lupasin tehdä "hyökkäävä Pikachu"- paidan. Tosin kun Lempi näki piirtämäni Pikachun halusi hän myös itselleen hyökkäävä Pikachu-paidan. Samanlaista en viitsi molemmille tehdä, joten pitää piirtää toinenkin sähköpokemonikuva.
Näiden tekemiseen tosin mennee jonkin verran aikaa kun en ole tuota aplikaatiota tosiaan vielä harrastanut. Joten seuraavat kuvat tulevat olemaan muut vaatteet, joita olen tänä vuonna tehnyt tai jotka ompelen jo leikatuista kankaista.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)